September 4th, 2007
Muutto ketunpesään kesti kaikkinensa noin viikon, mutta tavaroiden lopultua löydettyä paikkansa, on olo huojentunut. Netti aukesi heti toivottuna päivänä, mutta omituista ja ei-aivan-huojentavaa kyllä Nebulan (tai Elisan, ken tietää) asentaja soitti muutaman päivän perästä ja kyseli sopivaa kytkentäaikataulua.
Hämmentävin aspekti koko ruljanssissa oli kuitenkin piskuiseen yksiöön mahtuvan kaman määrä, ja usko materialismiin horjui aika ajoin. On myös pirullisen ikävää, että juuri taloksi asetuttuaan joutuu pian jo etsiskelemään seuraavaa. Asuntomarkkinatkin näyttävät perin epäedullisilta ja oman hankintaa voi joutua vielä lykkimään tulevaisuuteen.
Mälsää. Mutta mukavaa, ainakin toistaiseksi.
Posted in Muutto | No Comments »
September 4th, 2007
CMX:n uutuus, Talvikuningas, jonka 4812. kopio tupsahti tänään luukusta, oli ensikuuntelun perusteella aika…noh, massiivinen. Musiikki tuntui melko suoralta jatkumolta Aionille, mutta selkokieliset lyriikat saavat aikaan kummaa uutuudenviehätystä. Enempää ei näin vähällä kuuntelulla kuitenkaan uskalla sepustaa.
Kokonaisuus on tyylikäs, tarina hieno ja libretto komea. Erityishuomion arvoisena yksityiskohtana kerrankin helppolukuisella fontilla painetut lyriikat, joista saa tolkun.
Libreton kuvitus on kaunista katseltavaa, mutta äärikiiltävä paperi huono valinta, ja joku valopää oli liimannut pahvikotelon kanteen tarpeettoman erikoispainos-tarran joka jätti jälkeensä rumuutta. Tsk, tsk.
Posted in Musiikki | No Comments »
August 14th, 2007
Ei vaan, takana jälleen varsin virkistävä viikonloppu kaiken erilaisen parissa.
Ensi alkuun pieni huomautus niistä kuvista: kuvamateriaalia kertyi melkein puolentoista gigatavun verran, ja koska en ole järin kokenut järjestelmäkuvaaja, on tässä noin viidensadan otoksen nipussa ehkä parisenkymmentä onnistunutta otosta. Ruodittavaa siis piisaa, eikä pieneltä jälkikäsittelyltäkään saata välttyä.
Mutta näitä odotellessa, katsaus viikonloppuun, olkaa hyvät.
Read the rest of this entry »
Posted in Avautuminen | No Comments »
August 9th, 2007
Mitä: Ropecon 2007
Missä: Espoon Dipolissa
Miksi: Well, duh
Rujon kotkansilmäiset raportterit seuraavat tapahtumia silmä kovana ja laativat tapahtumasta riipaisevan yksityiskohtaisen selonteon.
Eikä tänä vuonna tarvitse edes hämääntyä Googlen hakutuloksista, sillä luvassa on Ropecon 2007 kuvia.
Posted in Avautuminen | No Comments »
July 27th, 2007
Kävimme siis eilen katsastamassa tuoreimman Potter-filmatisoinnin, ja täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti.
Etukäteen uskoin puutuvani useammankin kerran noin kahden ja puolen tunnin mittaan yltävän rainan aikana, mutta tarina soljui eteenpäin varsin ammattimaisen mukavasti. Luonnollisesti kirjasta jäi toisintamatta yhtä jos toista, mutta koska lukukokemuksesta oli tällä kertaa ehtinyt jo kertyä hyvä tovi, eivät puutteet niin kamalasti vaivanneet.
Pientä närkästystä tosin aiheuttivat esimerkiksi T:n esille tuoma Harryn kärsimysten vähättely tekemällä Dudleystä vain hassu sivuhahmo löperöine ilmeineen, ja toisaalta kirjan-lukeneet-tietävät-kyllä-kenen kuoleman käsittämätön epädramaattisuus. Paljon hyvää sen sijaan löytyi esimerkiksi Lestrangen roolista (olkoonkin, että se oli aivan minimaalinen) ja upeista high-fantasy-taisteluista.
Jälleen kerran paras Potter-filmatisointi, arvioisin, ja hyvinkin näkemisen arvoinen elokuva.
Posted in Elokuva(t) | No Comments »